Eilen jaettiin jo kolmannen kerran Vuoden saamelainen -tunnustus, jonka myöntää pääkaupunkiseudulla toimiva saamelaisyhdistys, City-Sámit ry. Vuonna 2015 hienon tunnustuksen sai Outi Länsman ja viime vuonna Niillas Holmberg. Tänä vuonna tunnustuksen puolestaan sai Pirita Näkkäläjärvi, lämpimät onnittelut hänelle sekä paljon iloa ja voimia "edustustehtävään"! Vuoden saamelainen -tunnustus ei ole nähdäkseni merkittävä vain sen saajalle vaan myös … Jatka lukemista ”Vuoden saamelainen teko” myönnettävien tunnustusten repertuaariin?
Kontti ja feikkisaamenlakit
Kävin eilen Joensuun Kontissa, joka on osa Suomen Punaisen Ristin ylläpitämää kierrätystavarataloketjua. Se on itse asiassa lempparikirppikseni Joensuussa, mihin vaikuttaa varmasti se, että olen fanittanut SPR:ä jo ainakin pari vuosikymmentä ellen pidempäänkin. Punainen Risti (ja Punainen Puolikuu) tekee mittaamattoman arvokasta työtä ja tunnen suurta arvostusta SPR:ä sekä kaikkia niitä kohtaan, jotka osallistuvat järjestön tärkeään työhön … Jatka lukemista Kontti ja feikkisaamenlakit
Ei se minua loukkaa, se vahingoittaa
Viimeiset pari viikkoa minulla on kyyneleet olleet aika herkässä. Kävin lauantaina 30.9 paikallisessa elokuvateatterissa katsomassa elokuvan Saamelaisveri (Sameblod), joka kertoo saamelaisiin kohdistetusta rakenteellisesta syrjinnästä 1930-luvun Ruotsissa. Elokuvan päähenkilö, nuori Elle Marja, joutuu siskonsa kanssa asuntolakouluun kauas kodistaan. Kouluun, jossa saamelaislapset saavat karttakepistä sormille jos puhuvat saamea tai huonoa ruotsia; kouluun, jossa heidät alistetaan rotubiologisille tutkimuksille; … Jatka lukemista Ei se minua loukkaa, se vahingoittaa
Miksi saamelainen reagoi kun muita mätkitään?
Viime maanantaina Miss Helsinki -organisaation Instagram-tilille ilmestyi ensimmäiset kuvat missikandidaateista, jotka oli puettu joidenkin Amerikan alkuperäiskansojen sulkapäähineitä jäljitteleviin hökötyksiin, lisää seurasi myöhemmin. Alla kuvakaappaus tilin kuvista. Sulkapäähineiden käyttö valtakulttuuriin kuuluvien toimesta on hyvin yleistä, niitä näkee mm. festareilla ympäri maailman, erilaisissa tapahtumissa ja bileissä, mainos- ja promokuvissa sekä elokuvissa. Usein niiden käyttöä perustellaan samoin kuin … Jatka lukemista Miksi saamelainen reagoi kun muita mätkitään?
Pääministeri ja ”saamelaisterroristit”
Eilen, tiistaina 23.5 pääsin kokemaan todellisen leuka-lattiaan-loksahduksen katsoessani A-studiota, jossa pääministeri Juha Sipilä oli haastateltavana aiheena Manchesterin terrori-isku. Ohjelma on katsottavissa Yle Areenassa 30 päivää ensiesityksestä lukien. Haastattelun aluksi ohjelman juontaja pyysi pääministeriä kertomaan ajatuksiaan Manchesterin terrori-iskusta sekä muista lähiaikoina ja lähialueilla tehdyistä terroriteoista. Pääministeri sanoi, että "meidän pitää vakavasti miettiä sitä, että millä tavoin … Jatka lukemista Pääministeri ja ”saamelaisterroristit”